perjantai 17. marraskuuta 2017

Suck it up

Joskus sitä täytyy muistuttaa itseään olevansa elossa. Nipistelin kämmeniäni kassajonossa, tunnustelin jokaista askeltani ja kuuntelin ulkona kuinka märkä lumi narskui kenkien alla matkalla kauppakeskukseen. Kun maailma tuntuu erityisen synkältä ja sateiselta, vaaleanpunaiset villapaidat ovat yllättävän tärkeitä. Sovitin useampaa ja tuijottelin itseäni tottumattomana näkemään ylläni muuta kuin mustaa. En uskaltanut ostaa mitään, mutta jäin haaveilemaan puserosta johon kiinnittäisin kauan hautomani silmäpatchin. Ja ehkä niittejä. Ja ehkä mustan selkälipun. Irvistin itsekseni. Sen jälkeen kun tajusin että jopa minun kaltaiseni poropeukalo voi pitää neulaa kädessään ja lyhentää ihan itse mekkojensa olkaimet, sormeni ovat syyhynneet tuunailemaan vähän sitä sun tätä. Jos joskus tulen ostamaan sen pahuksen neuleen, tulen luultavasti myös ahtaneeksi sen innostuksissani niin täyteen kaikenlaista koristusta ettei sitä kehtaa edes pitää.

Tämä syksy on ollut harvinaisen karu ja tyly, mutta toisaalta onkohan tässä elämässä ollut montakaan marrasta jolloin en olisi vajonnut silkkaan selviytymismoodiin. Välillä tuntuu siltä että kaikki elämän kurjuudet painottuvat aina alkutalveen. Tintin kuolema on vielä niin tuore murhe iholla etten oikein pysty kirjoittamaan siitä vaikka haluaisinkin omistaa sille pitkän ja rönsyilevän muistotekstin, joka päättyisi siihen kuinka olen onnellinen siitä että sain olla osa sen elämää ja kuinka vielä ilo taas jonakin päivänä voittaa. Kyllä se oikeasti vielä voittaakin, mutta ei ihan vielä.

Wake up, son of mine
Momma got something to tell you
Changes come
Life will have it's way
With your pride, son
Take it like a man

Hang on, son of mine
A storm is blowing up your horizon

Changes come
Keep your dignity
Take the high road
Take it like a man

Listen up, son of mine
Momma got something to tell you
All about growing pains
Life will pound away
Where the light don't shine, son
Take it like a man

Suck it up, son of mine
Thunder blowing up your horizon

Changes come (Changes come)
Keep your dignity (Keep your dignity)
Take the high road (Take the high road)
Take it like a man (Take it like a man)

Momma said like the rain (This, too, shall pass)
Like a kidney stone (This, too, shall pass)
It's just a broken heart, son
This pain will pass away

Puscifer - Momma Sed


lauantai 11. marraskuuta 2017

Vuosi ilman venytyksiä



Pahoittelut ällöttävistä kuvista, mutta mikä muukaan kruunaisi repeilleet korvanreiät paremmin kuin vessan kellertävä valo! (Oma läppärini on aivan susi värien korjailussa, sillä näyttö vääristää aika mukavasti.) Otin kahdeksan millin venytykset pois molemmista korvistani reipas vuosi sitten kärsittyäni hetkellisen identiteettikriisin ja kyllästyttyäni kutiseviin koruihin. Heti tunnelien pois ottamisen jälkeen korvanlehdet näyttivät aika kamalilta, etenkin oikea korva, jonka reikään sain ikävän haavan sovittaessani ebaysta ostettua lasikorua. Venytykset kuroutuivat pystysuoriksi viilloiksi noin kuukaudessa ja normaaleja nappikorviksia pystyin käyttämään ilman putoamispelkoa kahdessa kuukaudessa. Viillot ovat vuoden aikana tiukentuneet supumpaan ja ovat paljon huomaamattomammat kuin ensimmäisinä koruttomina kuukausina.

Otin viimeisimmän kuvan vajaa viikko sitten ennen kuin tein päätöksen jatkaa elämääni venytyksien kanssa. Rehellisesti sanottuna olen painiskellut viimeiset pari kuukautta vanhojen korujen ikävöinnin ja nappikorviksien tylsyyden kanssa. Olen katsellut youtubesta korvien korjausleikkauksia ihan vain järkyttääkseni itseni järkiini, mutta videoilla olikin aivan päinvastainen vaikutus. Tajusin pitäväni venytyksiä aivan samalla tavalla osana itseäni kuin pinkkejä hiuksia ja nenäkorua. Nyt voin ainakin rehellisesti sanoa kokeilleeni olla ilman kaikkia kolmea ja tulleeni siihen lopputulokseen että elämä on kivempaa vakiokoristusteni kanssa. Rokkaan paljon mieluummin arpiset korvani cooleilla tunneleilla kuin jään murehtimaan niiden tyhjyyttä.

Korvien uudelleenvenytys on sujunut suorastaan omituisen helposti. Ensimmäisenä päivänä korvia hieman jomotti, mutta tänään oikeaan korvanreikään sujahti vaivatta kuusimillinen ja vasempaan nelimillinen. En luultavasti venytä korvia normaaliin kokoonsa asti, kutonen vaikuttaa tällä hetkellä omaan silmään siltä kaikista sievimmältä koolta. Jos opin jotakin edelliseltä venytyskorujen kaudelta niin ainakin sen että materiaaleihin kannattaa panostaa. Lasi, kivi ja titaani olkoon tukenani tämän prosessin ajan!

perjantai 3. marraskuuta 2017

Unista oudoimmat


Olen aina kuulunut niihin ihmisiin, jotka näkevät unia joka ikinen yö ja myös muistavat ne aamulla. Arkipäiväiset tapahtumat saavat harvoin sijaa öisissä aivoissani, mutta muutama lentävä porsas ja rakastunut Voldemort kyllä saavat turhankin paljon ruutuaikaa. Päätin pitkästä aikaa listata kummallisimmat kudelmat, joita alitajuntani on hetkeen suoltanut:

1. Juoksin aivan hirvittävässä kiireessä koulun portaita alas ja riuhdoin takkia päälleni. Manas istui kiltisti kopassaan portaiden alla, nappasin kissan mukaani ja syöksyin talviselle pihamaalle. Olin kuitenkin unohtanut erään tärkeän seikan: kissat muuttuvat apinoiksi lumisateella. Kurkistin kauhuissani koppaan ja huomasin harmikseni että Manas oli muuttunut valkoiseksi, pitkäkarvaiseksi apinaksi. Vietin loppupäivän haastatellen eri päiväkoteja saadakseni selville mikä niistä soveltuisi parhaiten apinaksi muuttuneen kissani päivähoitoa varten.

2. Olin mahtava velho ja olin juuri ostanut uuden hienon taikatehosekoittimen, jolla aioin ällistyttää läheisen kylän asukkaat. Nauraa hekottelin omahyväisesti astuessani yleiselle esiintymislavalle, mutta kun painoin tehosekoittimen nappia, se ei tehnytkään taikoja vaan alkoi surisemaan tylsästi niin kuin kuuluukin. Juoksin pettyneenä paikalta. Perääni heiteltiin tomaatteja.

3. Olin hurja merirosvo ja seilailin mahtipontisella aluksellani pitkin myrskyisiä meriä. Koko laivan alaosa oli pyhitetty kissoille, ne elelivät siellä omissa pienissä hotellihuoneissaan ja käyttivät ihmishuonekalujen miniversioita. Ryöstelin toisilta aluksilta kissanhiekkaa ja ruokaa elättääkseni kissaperheeni. (Näin tämän unen muuten heti kun olin tilannut Mustista ja Mirristä 112kg kissanhiekkaa!)

4. Onnistuin jostakin syystä suututtamaan avaruusnoidaksi kutsutun olennon. Avaruusnoita oli (nimensä mukaisesti) avaruudesta saapunut noita, joka pystyi hetkellisesti ottamaan ihmisen ulkomuodon ja rakasti ihmisten syömistä välipalaksi. Kaikesta mahtavuudestaan huolimatta tämä hurmaava intergalaktinen roisto ei kuitenkaan osannut hallita alkeellisen ihmiskehon ilmeitä. Noidan valeasussa tunnisti siitä, että tämä tuijotti aina silmät järkyttyneenä selällään ja kuola valuen uhriaan. Juoksentelin koko unen ajan ympäri kaupunkia yrittäen bongata avaruusnoidan ajoissa ja suojautua milloin minnekin välttääkseni lautaselle päätymisen. Herättyäni aamulla ja lähdettyäni kaupungille hoitamaan normaaleja askareitani minulla oli lievästi sanottuna hieman epämiellyttävä olo jos joku sattui vilkaisemaan minua hieman normaalia pidempään.

5. Ihmiset käyttivät hissien sijasta alligaattoreita kerroksien väleillä siirtymiseen. Täytyi vain hypätä alligaattorin torahampaiseen kitaan, jolloin pääsi ryömimään toisen matelijan suusta ulos oikeassa kerroksessa. Jostakin syystä tahdoin välttämättä käyttää portaita ja ihmiset pitivät minua omituisena foliohattuna.