lauantai 20. tammikuuta 2018

Hillitse himosi, hallitse halusi

Lahden henkkamaukassa on hyvät kattovalot. Raahasin koppiin käsivarret notkuen kasan kenkiä, kaksi paitaa ja neuleen ihan vain huvikseni. Tavallaan kaipaan sitä tunnetta minkä uusien vaatteiden ostaminen aiheuttaa, pientä innostusta ensimmäisestä kerrasta jolloin pitäisin vaatteitani, pehmeästä kankaasta ja käyttämättömistä kengistä. Hintalappujen leikkaamisessa ja ostosten laskostamisessa vaatekaappiin on sitä jotakin mikä saa niskavillat nousemaan mielihyvästä, mutta loppujen lopuksi suurin osa hetken mielijohteessa napatuista kankaan kappaleista jää lojumaan kissankarvaisina lattialle jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen. Vaatekaappini on yksi suuri musta mylläkkä kun pengon tylsiä vaatteitani läpi. Vaatteita on ihan hirveästi, mutten loppujen lopuksi käytä niistä kuin muutamia mukavaksi koettuja yhdistelmiä. Pääsin joulun alla viimeinkin eroon isosta kassillisesta käyttämättömiä yksilöitä, mutta jo lastin lähdettyä kirpparille tajusin että kaapissa kummittelee yhä läjäpäin rynttyitä ihan vain siksi että ehkä joskus keksin niille käyttöä (todennäköisesti en koskaan.) Pistin viime talvena merkille että silloin kun olo on muuten väsynyt, alakuloinen ja tunkkainen, ostelen tarpeettoman paljon vaatteita ihan vain piristääkseni itseäni. Tänäkin tammikuuna mieli on vetänyt kauppoihin ihan vain katselukierroksille vaikken varsinaisesti tarvitsekaan mitään. Viime vuodesta viisastuneena olen kuitenkin alkanut kysymään itseltäni jokaisen tavaran kohdalta tarvitsenko sitä oikeasti vai haluanko vain kohottaa mielialaani. Ei itsensä hemmottelussa mitään väärää ole, mutta jos ostos tuntuu hyvältä kassalla muttei enää kotona, ei sitä enää taideta laskea hemmotteluksikaan. Lähdin kaupasta tarvitsemani pitkähihaisen kanssa ja jätin kännykkääni kuvat kengistä ja vartalotuoksusta, jotka olisin tahtonut ostaa huvikseni. Ehkäpä palaan niiden luo jos se yhä tuntuu hyvältä idealta vielä seuraavassa kuussa.

Tämän vuoden tavoitteisiini kuuluu yksi hurja tehtävä: kaikki turha pellolle vaatekaapista, tunnearvosta viis! Jos en ole käyttänyt jotakin kahteen vuoteen, en todennäköisesti tule sitä käyttämään jatkossakaan. Jos tämän vuoden lopussa pystyn navigoimaan vaatekaapissani ilman karttaa, viidakkoveistä ja kompassia, olen päässyt jaloon tavoitteeseeni varsin onnistuneesti.

lauantai 13. tammikuuta 2018

Jospa sitä nyt kuitenkin eläisi

Uusi vuosi, vanha minä, jäiset junaradat ja mustat silmänympärykset. Vuoden toinen viikko on ollut aivan uskomattoman tiivis paketti, on aina yhtä surkuhupaisaa nähdä minkä tuottavuuden purkauksen deadlinet saavat aikaan aivan viimeisillä tunneillaan. Kahden kuukauden projektiin tarvitaankin yhtäkkiä vain kaksi päivää, kuukauden esseeseen kaksi tuntia, eikä se hirveässä kiireessä maalaaminenkaan yhtäkkiä olekaan opintopisteiden menetystä huonompi vaihtoehto. Kaiken tukka putkella hurjastelun lisäksi ehdin myös ilmoittautua uusille kursseille, aloittaa kirjansidonnan ja murehtia sitä miten kaikki lähimmäiseni tai lähimmäisteni lähimmäiset tuntuvat juuri nyt sairastelevan ja kuolevan kuin liukuhihnalta konsanaan. Vuosi alkoi siis samaa mallia kuin ennenkin: olen stressaantunut kuin pieni eläin. 

Alkaneen vuoden kunniaksi voin kuitenkin kerrankin sanoa että vaikka nyt kyseessä olenkin vanha minä, olen oppinut uusia temppuja. Osaan jo suhtautua paljon rennommin omiin koulutöihini, eikä niiden esittely vedä minua alemmuuskompleksien alhoon. Opin viime vuonna että kasvispainotteinen ruokavalio on se the juttu omaa jaksamistani ajatellen. Pääsin eroon neulakammostani. Opin juomaan hurjasti vettä. Ehkä isoimpia juttuja ovat kuitenkin se, että aloitin taas päiväkirjan kirjoittamisen rauhoittuakseni ennen nukkumaanmenoa ja se että sain viimeinkin varattua ajan psykologille. Huraa vanha minä ja uudet seikkailut!

torstai 28. joulukuuta 2017

Vuonna 2017


Tammi


Vuoden ensimmäinen kuukausi meni rauhallisissa ja mietteliäissä merkeissä. Vannoin uutenavuotena olevani kaksi kuukautta ostamatta uusia vaatteita ja mokoma sujui paljon helpommin kuin olin olettanut. Pikkusisko hengaili meillä alkuvuodesta ja kännykkäni alkoi temppuilla ja tuottaa kummallisia glitch-kuvia. Koulussa oli mälsää, esiintymisjännitys hankaloitti omien töiden esittämistä ja perinteinen kaamosmasennus pyöri kuvioissa mukana. Innostuin uudelleen kuntoilusta ja kuuntelukirjoista, vaikka Harry Potterit alkoivatkin jo pursuta korvista pihalle.


Helmi



Sain viimeinkin kasvatettua hiukseni siihen mittaan ettei värinpoistojen kärventämien latvojen leikkaaminen tehnyt minusta pottapäätä, hyvästi oranssi harakanpesä!  Aivoni alkoivat heräillä talviunilta ja elämä rullata taas raiteillaan. Moikkailin kavereita näyttämättä pitkästä aikaa suohirviöltä, fiilistelin täysillä Mother Motherin uuden levyn tahtiin, sain viimeinkin pilatesvideot pyörimään myös kännykältä ja kävin luokkaretkellä Porvoossa.


Maalis




Täydellinen, tylsyyden aiheuttama muistikatkos. Koulua, kotiin, kuntoilua, koulua, kotiin, viikonloppu, kuntoilua, kissoja, koulua, kotiin ja niin edelleen. Päiväkirjassa ei lue kuin epämääräinen merkintä uudesta t-paidasta ja blogistakin löytyy vain yksi postaus, jossa haikailen hiljalleen kesän perään. Kuuntelin koko kuukauden äänikirjoja, kolusin suunnilleen koko youtuben läpi ilmaisten versioiden perässä.



Huhti



Täytin 24 vuotta ja tajusin että minulla ja Petrillä tuli jo vuosi täyteen uudessa kodissa - eikä se pahuksen koti vieläkään näyttänyt kodilta! Pienen kriiseilyn jälkeen ryhdyin ostamaan uusia sisustustyynyjä, pussilakanasettejä, myrskyämään vanhoja rumia tekstiilejä jätesäkkeihin ja raapustelemaan toivelistaa Ikeaan. Kevät oli historiallisen kylmä, mutta vanha romupyöräni pääsi kuin pääsikin vihdoinkin tien päälle. Kävimme Elinan kanssa tsekkaamassa Pyhimyspassion Sibeliustalolla ja vannoin jylhästi seuraavani jatkossakin live-esiintymisiä. Sain synttärilahjaksi hurjasti kaikenlaisia kasveja, tapoin onneksi vain kaksi.


Touko



Poikkesin Hämeenlinnassa Ennsesterin luona ja Korkeasaaressa Elinan kanssa nauramassa kävijöitä nokkiville valkoposkihanhille. Ihmisiä tuli ja meni ovista ja ikkunoista, olin yhden kuukauden aikana sosiaalisempi kuin koko alkuvuonna yhteensä. Koukutuin Animal Crossingiin, vaeltelin pihamaalla Manaksen kanssa ja loikoilin aikani kuluksi parvekkeella lueskelemassa kirjoja. Alkava kesä otti ja lykkäsi harteille (taas, perhana) kasan terveysmurheita, mutta hei, ainakin tiedän nyt miltä tuntuu istua 7 tuntia päivystyksen epämukavilla penkeillä.



Kesä

Kiitos kaikkivoiville mahdeille kesäkursseista, etenkin etä-sellaisista! Ruotsia oli noin kerran viikossa ja loput koulusta olikin sitten kotikoneella tehtäviä esseitä. Pikkusisko tuli meille kahdeksi viikoksi, joista ensimmäinen juostiin ympäri Lahtea ja Desuconia paahtavan kuumassa kesäsäässä ja toinen Helsingissä huvipuisto päällimmäisenä mielessä. Hypin ja pompin tapahtumasta toiseen kuin maaninen Mikki Hiiri, astuin pitkästä aikaa vaa'alle ja tajusin painavani enemmän kuin olen koko elämäni aikana painanut. Veti hieman kylmäksi, silti söin litroittain jäätelöä. Loppukuusta tuli surullisia uutisia: Pyllyn munuaissairaus oli päässyt etenemään ja vanha tuttu menehtyi.



Heinä




Kävimme Petrin kanssa yhden yön aikana hurjan muutoksen rasvaisista lihanmättäjistä supervegaaneiksi. Ahmimme Netflixistä aiheeseen liittyviä terveysdokumentteja ja valveuduimme ehkä vähän liikaakin. Ensimmäinen viikko oli aivan hirveä, sillä kumpikaan ei oikein ollut suunnitellut etukäteen mitä syödä kun liha- ja maitotuotteet ovat poissa laskuista (opeteltavaa ainakin riitti!) Pyöräilin päivittäin noin 10km työmatkoja, söin lounaat Sokoksen salaattibaarissa ja olo oli mitä mahtavin. Vatsaongelmat katosivat, turvotus laantui ja kerrankin minulla, laiskiaisten kruunaamattomalla kuninkaalla, oli energiaa puuhailla mitä mieli teki.


Elo

Matkasin perheen kanssa Viroon, söin paahdettuja manteleita ja juoksentelin pitkin sateista eläintarhaa ja vanhan kaupungin mukulakivikatuja. Näin maailman kauneimman teepannun, ruoka oli pahaa, mutta seura loisteliasta. Kotiin palattua naapurirapun huligaanit olivat tyhjentäneet pyörästäni ilmat, keljutti. Juoksin Hämeenlinnaan hengailemaan elomessuille Ennsesterin tykö ja jotenkin onnistuin kaiken tuon toiminnan seassa vielä tekemään töitäkin. Huomasin laihtuneeni viisi kiloa sitten kasvisruokavalion aloittamisen.



Syys
Koulu alkoi, minä ja Petri nappasimme vuosituhannen limaisimman päänmurskaajaflunssan. Kaikki meni vähän mönkään, vegaanius sai väistyä flunssapotilaiden juustonaksuhimon tieltä ja (roska)ruokavaliomme ikään kuin jäi sille tielleen vaikka laiskoja oikaisuyrityksiä kyllä oli. Kesän vauhdikkuus kai maksoi veronsa, sillä olo jäi kuumetaudin jäljiltä vässähtäneeksi ja masentuneeksi. Pylly kävi isossa hammasremontissa, vanhuksen suuhun jäi vain 15 hammasta. Pieni kaunis kesykyyhky muutti jostakin syystä vanhempieni pihalle, muttei suostunut jäämään pelastajiensa haaviin.


Loka
Lauma narkkareita murtautui koululle, laittoi paikat paskaksi ja takasi sen että jokaisen opiskelijan tulisi kulkea avainlätkällä koululle. Nöyrryin ja hankin viimeinkin itsekin sellaisen. Vaikka kuinka yritin romantisoida syksyä, elämään tuppasi jatkuvasti livahtamaan huonoja uutisia, raskaita päätöksiä, huolia, murheita, kylmiä varpaita ja kaikkea muuta turhaa ja ikävää. Selasin kieli poskella päiväkirjaani vuoden 2016 lokakuuhun ja varmistuin siitä että kausimasennus noudattaa samaa rytmiä tänäkin vuonna. Kieltämättä on hieman kurjaa että puoli vuotta menee aina maleksivan masennuksen kourissa ja toinen puoli maanisessa pirteydessä. Lähdin vajaaksi viikoksi susirajalle. Halloweenhype kirkasti muuten väsynyttä ilmapiiriä, sain maailman parhaat kissapöksyt, pääkallolaseja ja kanelintuoksuisia kynttilöitä.


Marras
Luulin hetken ajan tosissani että Pyllyn hetket ovat luetut, vanhusparka oli todella huonona toipuessaan munuaisaltaan tulehduksesta. Hypisteltyäni hetken tylsiä korviani, päätin aloittaa venyttämisen uudelleen. Prosessi oli yllättävän helppo ja nopea, pääsin jo parissa viikossa tavoittelemaani kuuteen millimetriin. Kävin pitkästä aikaa opiskelijabileissä. Ensimmäinen kissani Tintti katosi, näin jatkuvasti kummia unia siitä kuinka vedän saappaat jalkaan ja juoksen keltainen sadetakki päällä pimeisiin metsiin etsimään kissaa. Vanhus ei koskaan palannut kotiin, olo jäi karmeaksi ja surulliseksi, tuntui todella pahalta kun en pystynyt hyvästelemään vanhaa ystävääni. Tintin kadottua Nami jäi yksin, mutta löysi lopulta onneksi uuden kodin sukulaisten luota. Piipahdin taas Hämeenlinnassa syömässä sipsejä ja loikomassa Ennsesterin sohvan puhki.



Joulu
Jäätyäni lahjakkaasti melkein kaikilla kursseilla jälkeen, otin itseäni niskasta kiinni ja sovin hieman joustavammat tehtävien palautusajat opettajien kanssa. Feilasin ruotsinkokeen huolella, istuin koulussa kuin zombi ja aivot lomailivat jo etukäteen. Onneksi loma koitti jo puolivälissä kuuta, Pyllyn munuaisultra kertoi kissan viimeinkin olevan hyvissä voimissa ja kokoonnuimme vanhojen koulukavereiden kanssa keskustassa. Kummallinen helpotus ja lämpö levisivät imelinä sydämeeni kun tajusin etten olekaan yksin, kaveripiirini vain taitaa olla yhtä introverttiä kuin minä itsekin. Lähibubin hämyisessä hälinässä oli kummaa taikaa, valtavat lumihiutaleet leijailivat ulkona kun nauroimme, kertasimme vanhoja hassuja juttuja ja ihmisten nykyisiä kommelluksia. Ihan niin kuin elokuvissa. Kokoontumisen ja loman alkamisen jälkeen olo helpottui huomattavasti, vaikka minulla olikin tuttuun tapaani vaikeuksia rentoutua. Onneksi oli Petri, kissat ja Animal Crossing. Joulun tienoilla Petrin vanhemmat käväisivät täyttämässä jääkaappimme, jotta saatoimme pyhinä kuolla ruuan yliannostukseen.