perjantai 25. joulukuuta 2015

Get your fat pants ready!


(Perusilmeeni aina kun näen uusia ihmisiä tai joku ottaa kameran esille)
Asiat voisivat olla hullumminkin, jääkaapissa odottaa kaksi kylmää inkivääriolutta ja pöydät notkuvat yhä eiliseltä jääneitä jouluruokia. Sain lahjaksi lasisen teepannun kaikilla herkuilla, myrkylliset teekupit, smoothiekirjan ja elokuvia. Uusi hiusväri tuntuu edelleenkin hassulta, mutta enköhän totu siihen jahka opin laittamaan kapiset kutrini säädyllisellä tavalla. Työkokeilun päätyttyä nukkuminen on tuntunut sen verran luksukselta että olen käyttänyt aikani lähinnä loikomalla milloin milläkin piskuisen asuntomme pinnoista autuaasti kuorsaten. Kaulakin on pysynyt terveenä joten nautitaan nyt vielä kun voidaan!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Bye bye pink

Yhden iltapäivän ajan maata peitti vaaleanpunainen lumi. Samana päivänä minä hyvästelin pinkit hiukseni ja tuijottelin peilistä harmaantunutta olemustani. Siinä se nyt sitten on, oma väri, maantienruskea. Itketti ehkä hiukan, mutta löysin lohtua Restylen lähettämästä topista — ovathan yöperhosetkin kauniita ruskeina, joten miksen minäkin. Näytän kuulemma paljon aikuisemmalta neutraaleilla hiuksilla, joten päätin ruokkia osumaa ottanutta sisäistä lastani holtittomalla shoppailulla. Löysin vihdoinkin kaupan joka yhä myy Killstarin putiikista poistunutta hirviömekkoa ja olisin tuulettanut silkasta voitonriemusta, ellen olisi juuri sillä hetkellä istunut toimistolla. Ulkona näyttää vallitsevan kevät, minun sydämessäni siitäkin huolimatta joulu. Eikä edes hävetä myöntää että aion mässäillä itseni ensi viikolla tärviölle.

tiistai 8. joulukuuta 2015

Hetki vain

Tuoreen mullan ja havujen tuoksu täytti ilman suvun miesten luodessa hautaa umpeen. Sinne se peittyi, pieni vaalea arkku ja kaikki ne kauniit sanat, jotka sen äärellä vielä vähän aikaa sitten vaikeroitiin. Kaikkialla oli valkoista, pakkanen pureutui hiljaa juhlakenkien lävitse ja söi varpaani tunnottomiksi. Hautajaissaattue vaikutti jotenkin kalpealta ja hauraalta kukkiensa takana, hengitin surua sisään ja ulos pääsemättä siitä eroon. Tavallaan hyväksyin ajatuksen J:n kuolemasta jo aikaa sitten, mutta omaisten murheen kohtaaminen tuntui aivan yhtä lamauttavalta kuin aavistelinkin. Onneksi muistotilaisuus oli lämmin ja lohdullinen: jos siunaustilaisuudessa itkettiinkin kuolemaa, illalla juhlittiin elämää.

Seuraavana päivänä lumi alkoi sulaa pois ja junamatka takaisin kotiin oli sateisen harmaa. Tallensin hiljaa mieleeni kuvan siitä miten raukealta ja onnelliselta oloni tuntui kun join iltateetä lapsuudenkodin olohuoneessa. Viltin alla, unen rajamailla olin hetken kiitollinen siitä miten mukavaa oli vain kuunnella muun perheen iloista puheensorinaa.

''The woods are lovely, dark and deep,   
But I have promises to keep,   
And miles to go before I sleep,   
And miles to go before I sleep.''
- Robert Frost