sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Käyttökatkoja

Tulin jälleen kerran katsahtaneeksi blogini ulkoasua sillä kohtalokkaalla silmällä. Kaikki on jätetty vähän puolihuolimattomasti kesken ja koko blogin tökeryys käy armotta ammattiylpeyteni päälle. Pitäisi kyllä osata asetella paremmin kun nyt on kerran koulutuskin käyty, mutta jos ei osaa niin ei osaa. (Olisi ehkä pitänyt pysytellä tunneilla hereillä!) Pahoittelen jo etukäteen lähipäivinä tapahtuvaa ulkoasukaaosta, yritän köyhien taitojeni pohjasta kasata blogin hieman toimivampaan ja silmää miellyttävämpään muotoon! 

perjantai 29. tammikuuta 2016

Voihan vatsa ja villit liikuntatraumat


Kerron teille salaisuuden: onnistuin työkokeilun aikana tuhoamaan vatsani totaalisesti. En sillä tavalla joka vaatii sipsejä ja pullaa, vaan pikemminkin toiminnallisesti. (Stressi ja seitsemän kuppia vahvaa teetä päivittäin ei ilmeisesti tee kovin hyvää ruuansulatukselle.) Heräilin öisin tuskanhiki naamalla kivuliaisiin vatsanvääntöihin enkä enää jaksa laskea kuinka monta kertaa päivässä olen joutunut tekemään koomisia spurtteja vessaan. Tee, limu, ruisleipä ja kaikki muu vähääkään herkkua muistuttava on tiukasti pannassa, maitohappobakteerikuuri orjallisesti päällä ja liikunta pitkästä aikaa hanskassa. Lihoin mainostoimistoaikanani kolmisen kiloa, joista kaksi olen onnistunut karistamaan pois voitonriemuisten virnistysten saattelemana. Haluaisin uskoa että kyseessä on normaaliin ateriarytmiin palaaminen ja naama irvessä vedetty treeni, mutta silti takaraivossa kolkuttelee pieni pelko siitä, että josko painonpudotuksesta onkin vastuussa vinhasti villiintynyt suolistoni. Voin jo näin kuun lopussa paljon paremmin, mutta ihan normaalitilassa sisäinen ruokareppuni ei ole vieläkään. Tuijottelen iltaisin joululahjaksi saamaani haudutuspannua huuli mutrussa, tuntuu niin omituiselta kun yhtäkkiä ei voikaan tehdä (tai juoda) jotakin mitä on tehnyt jo monta vuotta joka ikinen ilta.

Kotijumpan aloittaminen pitkästä aikaa on tuntunut raskaalta, enkä ole jaksanut tehdä päivittäin kaikkia kalenteriin merkityistä videoista. Luotan kuitenkin siihen että spagettiraajani saavat jo 30 minuutin kevyestä päiväliikunnasta sen verran voimaa, että helmikuussa jaksan kuntoilla jo vartin pidempään per liikuntakerta (ja ehkä jopa hieman lujempaakin!) En ole oikein koskaan ollut varsinaisesti liikuntaihmisiä: traumatisoiduin oikein perinteisesti koululiikunnasta ja sen jälkeen pelkkä kuntosalin ajattelu on nostattanut niskavillat inhosta pystyyn. Kuntoilu muiden katseiden alla tuntuu jotenkin liian intensiiviseltä ja intiimiltä, en pidä siitä ajatuksesta että ihmiset kuulevat huohottavan hengitykseni, näkevät punaisen naamani ja ponnistuksista tärisevät raajani. Yksin liikkuessa pystyn keskittymään paljon paremmin liikkeisiin ilman sitä epämiellyttävää pohdintaa siitä miltäköhän mahdan näyttäää ja millaisia ääniä päästää. Joskus kissankin läsnäolo jumpatessa häiritsi ihan vietävästi, kerran tein punnerruksia ja mätkähdin suoraan naamalleni kun Manas päätti juuri sillä hetkellä päästää oikein korvia raastavan parkaisun ruokakuppinsa äärellä.

Blogilateksen löytäminen oli sisäiselle terveysintoilijalleni varsinainen onnenpotku. Kuukausittain sähköpostiin tipahtaa tulostettava kalenteri, jonka jokaiselle päivälle on merkitty youtubesta löytyviä venyttely- ja jumppavideoita. Alussa jumpataan läpi kuukauden mittainen aloittelijakalenteri ennen normaaleihin kalentereihin siirtymistä ja melkein kaikille liikkeille löytyy helpompi versio jos kunto ei ihan vielä riitä kaikkeen. Kamalaa myöntää, mutta ehkä suurin motivaationi jumpata on päästä ruksittamaan kalenterin jumpat tehdyiksi, listojen tekeminen ja ruutujen ruksiminen ovat vain jotakin niin nautinnollista etten oikein tajua sitä itsekään. Jaksoin jumppailla Casseyn tahdissa säännöllisesti viimeksi viimevuoden alkupuoliskon ja yllätyin itsekin että se kolme kuukautta on oikeasti se aika jolloin muutoksen itse havaitsee. Jos jotakuta kiinnostaa ilmainen, suunniteltu ja säännöllinen olohuonejumppa ilman turhia välineitä niin mukaan voi liittyä tämän linkin takaa.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Son Lux ♬

maanantai 18. tammikuuta 2016

Vauva nimeltä Manas

Ajalta jolloin jaloissa juoksi pieni kierosilmäinen pölyhuiska joka tipahteli vessanpyttyyn ja nukkui kylpyammeen reunalla. Hassua tajuta kuvista miten mokoma karvakerä on kasvanut parissa vuodessa, Manaksen selkä on muuttunut vitivalkoisesta kermankellertäväksi ja nokinenää ympyröi nykyään oranssi naamio. (Kissanpentukuumetta hillitsee hieman muisto siitä miten vaikeaa Manasta oli kouluttaa talon tavoille ja kuinka pentu tuli tuplanneeksi hintansa syömällä useiden satojen eurojen edestä kuulokkeita.)

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Mahtavaa materiaa II

Oi eBay, halpojen vaatteiden hautausmaa, miksi varastit sieluni? Normaaleissa kauppakierroksissa ei tunnu olevan enää mitään järkeä kun paljon suurempi ja halvempi valikoima avautuu silmien eteen vain muutamalla klikkauksella. Ostan yhä housut ja kengät ei-virtuaalimaailmasta, mutta muuten vaatekaupoissa käyminen on jäänyt hemmotteluun tarkoitetuksi erikoisherkuksi. Yllä oleva vaatepläjäys maksoi vain 26e, ei ehkä se kaikista eettisin valinta, mutta kyllä köyhälle kelpaa.

Ajattelin hyvitellä kiinapainotteisen shoppailun turmelemaa omatuntoani perustamalla jonkinlaisen kirpputorin. Voisin laittaa tänne blogin puolelle erillisen osion vaatteille jos vaikka käytöstä hylkäämäni synkät rytkyt vielä pääsisivät pyörähtämään päivänvaloon jonkun toisen käytössä. En ole vielä varma voittaako ahneus laiskuuden, mutta jotakin muutosta ainakin on luvassa!

perjantai 15. tammikuuta 2016

Mahtavaa materiaa

Kengät Skopunktenista Lempikorkkarini menivät rikki syyskuussa 2014, enkä ole sen koommin saanut ostettua kuin kolmet käyttökelvottomat köpöttimet (kiitos hirviömäisten ankkajalkojeni.) Näistä mukavempia nilkkureita en ole ennen kinttuihini kiskonut, mokomien olemassaoloa ei jalassa nimittäin edes huomaa. Sisällä on lämmin karvavuori ja askel taittuu kivuitta vaikka pikkutunneille saakka.

Killstarin Nightmare Tunic Dress Metsästin tätä mekkoa pitkän tovin sillä tuotteen lyhyempi tunikaversio poistui Killstarin kaupasta tietenkin juuri silloin kun olisin saanut aikaiseksi ostaa sen. Bongasin tunikan metal shop eu:n sivuilta ja pakko sanoa, että vaikka alussa olin huolestunut uudesta nettikaupasta, parempaa palvelua saa hakea. Toimitusaika oli vain viikon, postikulut alta kympin ja paketti moitteeton. Tunikakin on muuten unelma, mutta aivan liian pitkä tällaiselle hobitille. Ellen taittaisi mekkoa hakaneuloilla sopivan mittaiseksi, se yltäisi suunnilleen puoleen väliin säärtä (pikkuihmisten ongelmat osa 67800) joten jos joku syntinen on valmis turmelemaan Killstarin mekon nälkäpalkalla lyhyemmäksi niin tarjolla on hyvällä lykyllä voileipä. Tai 2e. Tai euron juusto.

Saints & Mortals tekonahkalegginsit Myönnän, hulluus iski kun nämä roikkuivat alerekissä ja vain kympillä. Ovat ehkä koon liian isot, mutta lämpimät ja siistin näköiset päällä. Miinusta hieman lörpöttävästä berberistä ja korkeasta vyötäröstä.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Terveisin läpipasko


''Kyllä se perse siitä vielä leviää kun tulee ikää.'' Pysähdyin typertyneenä katsomaan viereeni tupsahtanutta rouvaa, joka mittaili minua päästä varpaisiin hieman halveksiva ilme kasvoillaan. Olisin tahtonut sanoa paljonkin, mutten keksinyt mitään. Nainen pesi ja kuivasi kätensä kaikessa hiljaisuudessa, poistui kauppakeskuksen vessasta ja jätti minut tuijottamaan hölmistynyttä peilikuvaani. Se ei ollut ensimmäinen kerta kun kuulin sen kaltaisia tiuskahduksia, mutta yllätyksenä se tuli silti. Veikkaan että jokaisella tuntemallani tytöllä on jonkinlaisia kokemuksia miesten heittämistä ulkonäkökommenteista, mutta vanhemman rouvasväen töksäytykset ovatkin sitten jo ihan oma lukunsa. ''Vielä susta lihava tantta tulee, viimeistään sitten kun saat lapsia'', kaltaiset vahingoniloiset täräytykset eivät juuri sydäntä lämmitä. Aina jostakin löytyy täti-ihminen joka kokee velvollisuudekseen informoida että ei minun kannata olla vartalooni kovin tyytyväinen, on nimittäin vain ajan kysymys milloin popsittu pulla lässähtääkin suoraan reisiin ja olemus alkaa muistuttaa Michelin ukkoa.

Olen ollut koko ikäni normaalipainoinen: en ole koskaan joutunut taistelemaan liikakiloja tai jenkkakahvoja vastaan ja olen siitä kiitollinen. Harrastan pilatesta viisi kertaa viikossa ja kuljen kauppa- ja työmatkat kävellen. Kun lähden ulos ja tilaan ranskalaiset, saan kuitenkin kuulla olevani läpipasko. Helppohan minun on puhua kun kaikki kuulemma menee suoraan läpi, voisin syödä vaikka norsun siinä missä muut lainkuuliaiset kansalaiset kamppailevat painonsa kanssa. Minä olen geeneilläni leveilevä huijari, mutta saan vielä maistaa omaa lääkettäni. Ennemmin tai myöhemmin minä rupsahdan ja lihon. Aivan sama millaisia valintoja arjessani teen. Kommentoijille ei tunnu koskaan tulevan mieleen että ehkä minä kuitenkin olen tehnyt jotakin sen eteen että pysyn hoikkana ja tulen tekemään jatkossakin, vaikka sitten vanhenisinkin tai saisin lapsia.

perjantai 8. tammikuuta 2016

Vuonna 2015

Tammikuu

Virallisesti koko vuoden hirvein kuukausi. Hormonaalinen ehkäisy alkoi takkuilla ja pää oli jatkuvasti yhtä kiukun, pelon ja itkunsekaista puuroa. Säikähtelin ja itkin helposti, jokainen uutinen ui suoraan nahan alle ja jatkuva tunteiden vuoristorata venytti fyysisenkin jaksavuuden äärirajoille. Kuntoilu oli ainoa asia joka helpotti hetkellisesti, joten takerruin Jillian Michaelsin kuntoiluhaasteeseen kuin hukkuva pelastusrenkaaseen. Aloitin työssäoppimisen taidegallerialla, istuin lähinnä takahuoneessa selaamassa facebookkia.

Helmikuu

Luovuin pentuhaaveista tajuttuani miten rankat kiimat Manaksella oli. Siinä meitä oli kaksi, minä ja kissa, molemmat itkemässä hormonihuuruissa. Päästin pikkutytön pälkähästä ja päätin viimeinkin leikauttaa kissan. Manas näytti kaulureineen seuraavat 10 päivää lähinnä nelijalkaiselta lampunvarjostimelta. Sain uudet e-pillerit terveydenhoitajalta ja mielialat lähtivät hitaasti tasoittumaan. Kuun loppupuolella työssäoppiminen loppui ja valmistuin kuva-artesaaniksi. Värjäsin turkoosit hiukseni tummanruskeiksi ja jätin latvat sinivihreiksi.

Maaliskuu

Pikkusisko täytti 18, posti toi viimeinkin tilaamani kalloreplikaatin ja katselin Elinan koneen ruudulta PMMP:n viimeisen keikan nostalgiasta huokaillen. Työkkäri lähetti minut viikon mittaiselle työnhakukurssille ja tajusin harrastaneeni säännöllistä kotijumppaa jo kolme kuukautta putkeen.

Huhtikuu

Kävin pitkästä aikaa susirajalla pyöräyttämässä pikkusiskoa baarissa ja poikkesin Riihimäellä Ennsesterin luona. Täytin 22 vuotta ja vietin merkkipäivän perinteisesti tekemättä mitään. Pylly-kissa joutui sairaan kalliiseen hammasremonttiin, yli 500e hujahti kuin tuhkana tuuleen.

Toukokuu
Lähestyvä kesä veti hymyn naamalle ja sain vihdoinkin aikaiseksi leikauttaa otsatukan. Rakastuin silmittömästi pieniin mustiin mekkoihin ja vanha lukiokaveri poikkesi yllätysvisiitillä. Ravasin taas Ennsesterin luona, ilma oli kuin linnunmaitoa ja jäätelö maistui.

Kesäkuu

Kihisin innosta kun saimme viimeinkin varattua kissoille kahden viikon hoitopaikan kesäreissua varten. Kävin porukoilla auttamassa yläkerran siivoamisessa ja palasin sitten kotiin (yllätys yllätys) siivoamaan. Ärsytti ja pakkoajatukset vaivasivat. Aina oli muka likaista ja leivänmurut pöydällä maailmanloppu. Sää oli edelleen kuin unelmaa, minä ja Petri käytiin useasti pitkillä kävelylenkeillä. Kuun loppupuolella lähdettiin Pohjois-Kurjalaan mökkeilemään.

Heinäkuu

Uin ja saunoin koko mökkireissun ajan kuin hullu. Petrillä oli synttärit, mökillä tiheä parvi itikoita ja Ruunaalla kauniit maisemat. Tajusin rakastavani patikointia. Kierreltiin kaikki sukulaiset (ja jääkaapit) läpi. Savu tuoksui vaatteissa vielä kotiin palatessakin. Atooppinen iho riehaantui kotiinpaluusta niin että heräsin usein silmät karheina ja turvoksissa.

Elokuu

Huitelin pikkusiskon kanssa huvipuistoon suuressa mustassa lierihatussani. Steam Hellsinki on paras. Ihon kunto tuntui pahenevan päivä päivältä ja jouduin kokeilemaan protopiciä, jonka levittäminen oli suoraan sanottuna hanurista. Värjäsin hiukset puoliksi vaaleanpunaisiksi, puoliksi mustiksi. Yritin opettaa Manasta kulkemaan valjaissa, mutta kissaa ei kiinnostanut.

Syyskuu

Tapoin kaksi kaktusta ja yhden mehikasvin. Kiskaisimme ykköset niskaan ja kävimme Petrin siskon häissä. Aina kun lähdin ulos, satoi. Onneksi huopahattu kävi sateenvarjosta. Löysin ensimmäistä kertaa tuhanteen vuoteen kengät, jotka eivät hankaa hirviöpikkuvarpaitani.

Lokakuu

Rikoin kahdet maiharit, joten Petri korjasi minulle ikivanhat tilalle. Kolin maisemat kutsuivat ja pääsimme porukalla hemmottelukylpylään. Sain työkokeilupaikan mainostoimistolta ja loppukuu sujui hintalappuja ja päiväkodin kalenteria väsäillessä.

Marraskuu
Perinteiset kaamosoireet ja stressi iskivät kuin nyrkki naamaan. Olin melko huonovointinen, väsynyt ja stressaantunut koko kuukauden. Sydän läpätti ja kädet tärisivät töissä niin etten saanut edes haarukkaa suuhun kun kaikki ruoka tipahteli matkalla. Jouduin aloittamaan propralit uudelleen. Tein noin 80 hintalappua päivässä ja sain kalenterin valmiiksi kehujen saattelemana. Lääkäri määräsi bemetsonia ja antihistamiinia ihoon. Loppukuusta sain ikävän puhelun: J ja tämän isä katosivat veneretkellä. J löytyi myöhemmin kuolleena.

Joulukuu

Matkustin takaisin susirajalle J:n hautajaisiin ja vietin tovin apeaa hiljaiseloa. Pinnistelin viimeisen kuukauden työkokeilussa ja tulin huomanneeksi etten olekaan niin huono kuin pelkäsin. Päätin hakea seuraavassa haussa jatkokouluttautumaan. Hyvästelin pinkit hiukseni ja värjäsin hairdon maantienruskeaksi. Petri tilasi minulle mustan tonttuhatun ja minä hukuin joulukoristeisiin. Joulu meni elokuvia katsellessa ja syöpötellessä. Vuosi vaihtui ja pojat saivat tähtisädetikkuni syttymään käytettyään sanavarastonsa jokaisen kirosanan. Rähinäjuoma maistui, mutta maailmankaikkeus päätti onneksi säästää minut krapulalta.